top of page
Etsi

Kesämyymälä työllistää nuoria

Writer's picture: OAC FinlandOAC Finland

Ulkoilubrändejä maahantuova OAC on avannut kesäkaupan vanhoihin toimitiloihinsa osoitteeseen Lentolantie 15, Kangasala. Pop up -kaupassa myydään edellisten kausien esittelytuotteita niin vaatteista kuin kengistäkin, varaston loppuja, sekä esimerkiksi käytöstä poistuneita testilenkkareita.

 

Pop up-myymälästä tekee löytöjä erityisesti Cotopaxin college-, fleece- ja toppavaatteista, La Sportivan juoksu- ja kiipeilyvaatteista sekä kengistä, samoin Hydro Flaskin termostuotteista. Myös Cotopaxin värikkäitä reppuja ja laukkuja on reilusti tarjolla. OAC:n omaa tuotantoa olevia karvapohjasuksia on tuotu muutamia kesäkaupalle myyntiin. Vaatteiden sovittaminen on mahdollista, sillä myymälästä löytyy sovituskopit.




 

Myymälä palvelee toukokuun ajan parina arki-iltana viikossa sekä muutaman lauantain ajan, kesäkuussa myymälä on päivisin auki juhannusviikolle asti maanantaista lauantaihin. Sen asiakaspalvelusta vastaavat kolme nuorta kesätyöntekijää, Fanny Vuorio, Roope Lundberg ja Touko Mäenpää. Nuorten tehtävä on asiakaspalvelun ohella pitää myymälä siistinä, täydentää rekkejä ja hyllyjä uusilla tuotteilla, sekä hoitaa asiakkaiden rahastus.

 

Kesämyymälän aukioloajat ovat kesäkuussa seuraavat:

 

3.-8.6. klo 10-15

10.-15.6. klo 10-15 17.-19.6. klo 10-15

 

Huom. Pop up -myymälästä tehdyillä ostoksilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta. Myynnissä on satunnaisia mallikappaleita. Myymälässä käy vain korttimaksu.

633 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page